Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

-Tänne tulevat siis tarinasi! Muista noudattaa ohjeita! Älä autohittaa toisten hahmoja ilman heidän lupaansa, älä metapelaa tai munchaa. Olet vasta oppivassa vaiheessa oleva tuore kouluttaja, et voi mitenkään tietää kaikkea etukäteen!

-Älä ota liikaa stressiä kirjoittamisesta. Kirjoittamisen pitää olla hauskaa koko ajan!

-Mitä mielenkiintoisempi ja kekseliäämpi tarina on, sitä enemmän saat kp:ita. Tarinan pituus vaikuttaa myös paljon, mutta älä ota siitä liikaa stressiä. 

-Pokémonit saavat tasoja sen mukaan, mitä enemmän he tarinassa esiintyvät. Myös ottelusta saa toki enemmän tasoja kuin pelkästä oleskelusta.

-Huolehdi oikeinkirjoituksesta! En kuitenkaan sakota kirjoitusvirheistä.

-Pitkää tekstiä kirjoittaessasi muista kappalejaot. Helpottaa ylläpitäjän luku-urakkaa huomattavasti. 

-Otsikoi ja numeroi tarinasi, jotta kaikki pysyvät perässä siitä monesko tarinasi on, ja missä olet. Jos olet kirjoittamassa salihaasteesta, kerro siitä otsikossa.

-voit kirjoittaa toisten pelaajien kanssa yhdessä, jos hahmonne esimerkiksi tapaavat. Jos haluat jonkun jatkavan tarinaasi, voit laittaa tarinan perään merkin siitä. Esim: //Firefly?

-Lähetä uusi tarina vasta kun edellinen on arvioitu.

-Pidä hauskaa ;)

 

Tarinat  [ Kirjoita ]

Nimi: Puuro

19.06.2019 22:28
Aurora Rosewood, Village Roselake, tarina nro.1

Juoksin päättäväinen ilme kasvoillani kohti paikkaa, josta saisin vihdoinkin ensimmäisen pokemonini. Reppu, jonka olin pakannut eilisiltana matkaani varten, pomppi selässäni. Avasin labran oven, ja näin valkoiseen takkiin pukeutuneen miehen hieman hätkähtävän astuessani sisään. Miehen täytyi olla professori Ethan Collins.
"Tuli hakemaan aloituspokemonini", selitin ennen kuin professori ehti kysyä minulta mitään. Hän nyökkäsi hieman hermostuneesti ja otti pöydältään kolme pokepalloa.
"Voit valita näistä", hän opasti hieman takellellen, ja kutsui pokemonit esiin. Tämä oli se hetki, jota olin odottanut jo liiankin kauan. Edessäni oli vesityypin Squirtle, ruohotyypin Bulbasaur ja tulityypin Charmander. Niistä minun pitäisi valita yksi, josta kouluttaisin omani. Katsoin jokaista vuorollaan silmiin ja se riitti ratkaisemaan asian.
"Otan Charmanderin", ilmoitin ja nappasin sen pallon professorin kädestä.
"Hyvä on", hän vastasi ja kaivoi taskustaan pokedexin ja yhden tyhjän pallon.
"Saat minulta yhden pallon ja tämä tässä on-", professori keskeytti, kun nappasin tavarat hänen kädestään.
"Tiedän kyllä mikä on pokedex ja miten se toimii", vastasin hymyillen samalla kun tungin pokedexia ja tyhjää palloani housuni toiseen etutaskuun. Otin Charmanderin pallon esille ja osoitin sillä Charmanderia
"Palaa", sanoin sille ja se kääntyi katsomaan kasvojani. Charmander muuttui punaiseksi valoksi ja palasi sisälle palloon. Olin hieman ihmeissäni kuinka helposti se kävi. Nostin katseeni professoriin, joka rykäisi saadakseen äänensä taas kuuluviin.
"Taidat olla valmis aloittamaan matkasi", hän tokaisi. Nyökkäsin ja aloin kävellä kohti ulko-ovea.
"Onnea!" Professori huusi perääni, kun lähdin juoksemaan eteenpäin, jättäen kotikyläni taakseni.

Vastaus:

5 kp:ta!

-Firefly 20.6.2019

Nimi: Firefly

19.06.2019 21:06
Cecilie Wolfhart - Route 1. - tarina nro. 2

"Tule, Pidgeotto!"
Välähdys, linnun raakkuva huuto. Maahan laskeutui suurikokoinen lintu. Näytin nopeasti pojalle aikalisämerkkiä, ja nappasin nopeasti taskussani olevan Pokédexin. Linnun kuva pongahti ruudulle.
"Pidgeotto, bird pokémon", laite ilmoitti. Lintu näytti olevan lento- ja normaalityypin pokémon. Nyökkäsin ja laitoin laitteen takaisin taskuuni.
Arcanine murahti vieressäni. Se oli vahva ja kokenut, varmasti pojan Pidgeottoa vahvempi. Silti pelkäsin, että linnun terävä nokka tekisi ikävää jälkeä kumppanini nahkaan. Arcanine loi minuun varoittavan katseen, ja muistin viime taiston. Astelin heti hieman taaemmas, etten tulisi taistelun tielle. Olin ehkä vahva pokémonini kera, mutta yksin minulla on vielä paljon opittavaa. Tämä olisi minun ja Arcaninen kolmas ottelu. Edellinen oli toki se ärsyttävä Caterpie, mutta sitä edeltävä oli silloin, kun tapasin Arcaninen ensimmäistä kertaa. Silloin kun se oli vielä pieni Growlithe. Olin eksynyt metsään etsiessäni hyödyllisiä marjoja sairaalle äidilleni. Oli ehtinyt tulla pimeää ja aloin pelkäämään. Suuri Mightyena oli huomannut minut, tuli varmaan marjojen tuoksun perässä. Säikähdin sitä suuresti ja yritin huitoa suurta eläintä pois. Silloin se puri minua. Minulla oli ranteessani vieläkin elikon hammasrivin muotoiset arvet. Silloin pieni Growlithe hyökkäsi. Se puri Mightyenaa. Se ei varmasti osannut muuta silloin. Mutta se oli ainoa turvani. Se meni minun ja Mightyenan väliin. Mightyena oli toki vahvempi ja iski Growlitheen monta kertaa. Silloin Growlithe oppi Emberin. Se sytytti Mightyenan turkin tuleen, jolloin mokoma rakki lähti viimein pakoon. Olimme molemmat haavoittuneita, mutta Growlithe johdatti minut kotiin. Siellä äiti hoiti molemmat kuntoon, ja siitä saakka olimme olleet yhdessä.
Mieltäni lämmitti luottamus suurta pokémoniani kohtaan.
"Pidgeotto, nouse ja tee Peck!" Poika huusi. Huutaminen ei ollut hyvä vaihtoehto, sillä vastustaja ehtisi varautua. Silti Pidgeotto oli nopea, joten aikaa ei ollut paljoa. Mutta Arcanine oli nopeampi, tiesin sen. Juuri kun Pidgeotto oli syöksymässä Arcaninea kohtaan, sanoin hiljaa hyökkäystä tuijottaen: "Fire Fang." Arcanine kuuli sen heti, ja kun lintu osui Arcanineen, se nappasikin linnun liekehtiviin hampaisiin. Lintu kirkaisi, isku oli tehokas. Arcanine puri ja ravisteli lintua sen sätkiessä.
"Pidgeotto!" Poika huusi kauhistuneena. Säikähdin tehokkuutta hieman myös itsekin. Arcanine oli PALJON vahvempi kuin kuvittelinkaan. Miten olin kasvattanut siitä noin vahvan? Minulle se oli kyllä kiltti, mutta olikohan se muille myös...
"Päästä irti!" huudahdin. Pidgeotto ei saisi vahingoittua sentään kuolemaan asti. Pokémonit eivät kuole helposti, mutta kaulan pureminen vahvoilla liekehtivillä leuoilla voisi viedä sen lähelle sitä rajaa. Arcanine viskasi linnun kauas hampaistaan. Lintu jäi paikoilleen.
*Onkohan se kunnossa?*
Poika riensi pokémoninsa luokse. Pidgeotto avasi silmänsä ja katsoi kouluttajaansa pettyneenä.
"Ei se mitään. Pärjäsit hienosti tuota isoa pokémonia vastaan", poika hymyili. Aloin itsekin hymyilemään. Tämä poika oli mukava, ei piitannut häviöstä. Teki hyvän kouluttajan tavoin.
"Hyvä poika", kuiskasin Arcaninelle silittäen sen otsaa. Se oli selvästi tyytyväinen nopeaan voittoon.
"Hei, tässä se voittopalkinto", poika sanoi ojentaen rahojaan. Kieltäydyin pienellä käsiliikkeellä.
"Kokemus on paras palkinto. Mutta tule kanssani, viedäänpä Pidgeotto hoitoon tuonne Pokécenteriin", sanoin pienesti hymyillen. Poika hymyili takaisin ja lähdimme astelemaan Pokécenteriä ja Village Réneä.

Vastaus:

6 kp:ta!

-Firefly 19.6.2019

Nimi: Firefly

15.05.2019 18:34
Cecilie Woflhart - Route 1. - tarina nro. 2


Kun kotikylä alkoi jäämään kauas taakse, piti katsoa vain eteenpäin. Kaikkialla horisontissa kulki rauhallista ruohikkoa ja pieniä pusikkoja. Aurinko oli korkealla, oli keskipäivä. Kuljin leveää hiekkapolkua pitkin. Yritin tutkia karttaa. Tästä pitäisi suunnata itään...missä kompassini on? Aloin hätääntyneenä penkomaan reppua. Eieieieiei...jäikö se? Arcanine tökki minua ja käännyin katsomaan. Kompassini roikkui sen Soothe Bellin nauhassa! Olin varmaankin huomaamattani sitonut sen siihen.
"Luojan kiitos...", mumisin huojentuneena. Pääsimme siis jatkamaan matkaa.

Harpoimme pitkän heinikon läpi. Toivottavasti sieltä ei tule punkkeja...minulla oli nimittäin vain lenkkarit ja lyhytvartiset sukat. Lääkkeitä ei sattunut mukaan. Yllättäen joku puri minua nilkasta.
"Ai!" huudahdin ja potkaisin sen irti. Punkki? Ei. Eivät punkit noin suuria ole. Heinikon seassa mateli jotain kirkkaanvihreää. Pokémon? Kaivoin Pokédexini esille ja laitoin sen tunnistusmoodiin. Ruudulle hyppäsi kuva vihertävästä madosta.
"Caterpie, Worm Pokémon", se sanoi englanniksi.
*Selvä, se on siis ötökkätyyppiä...tulityypin liikkeiden pitäisi toimia hyvin.*
Astuin pari askelta taaksepäin, kun Arcanine tuijotti villiä pokémonia hyökkäysvalmiina. En aikoisi kuitenkaan hyökätä ellei se tee aloitetta. Voisin vain astua pari askelta taaksepäin ja jättää sen rauhaan...
Astuin vahingossa rusahtavan kepin päälle, mikä sai Caterpien tuntemaan itsensä uhatuksi. Se ruiskutti String Shotin jalkoihini. Ne liimaantuivat maahan kiinni. Arcanine suuttui ja haukahti voimakkaasti Caterpielle, mikä sai sen vieläkin kärttyisemmäksi. Se hyökkäsi Bug Bitellä Arcaninea kohti ja puraisi sitä.
"Tee Fireblast", kuiskasin sille. Arcanine potkaisi Caterpien kauemmas, ja sitten sylkäisi suustaan valtavan tulipallon. Se osui täydellisesti Caterpiehen. Se lennähti rajusti taaksepäin ja jäi paikoilleen makaamaan. Siitä ei olisi enää vaaraa.
"Autatko minut irti?" kysyin kumppaniltani ja siitä kiinni pitäen kiskoin jalkani irti tahmaisesta verkosta.

Kun pääsimme takaisin polulle, huokaisin helpotuksesta.
"Se on ohi nyt. Ja ajattele, se oli vasta pelkkä mato! Kuvittele jos vastassa olisi vaikka lohikäärme!"
Arcanine nyökkäsi ja mumisi vieressäni.
"Ehkä minun pitäisi jättää taistelu kokonaan sinulle ja pysyä kauempana. Sinä hoidat hommat paremmin, sillä minä jään vain kiinni."
Arcanine nyökkäsi jälleen myötämielisesti. Sitä varmasti ärsytti kun olin ollut sen tiellä, mutta se oli liian kiltti ollakseen siitä turhautunut.

Kun aurinko alkoi hiljalleen laskemaan horisontin taa, tulin siihen tulokseen että olisi käveltävä nopeammin jotta pääsisimme ajoissa seuraavaan kohteeseemme, Village Réneen. Siellä on kuulemma koulu aloitteleville kouluttajille. Se voisi olla hyvää harjoitusta otteluita varten. Ajatella, että jotkut aloittavat matkansa jo seitsemänvuotiaina! Olin kuusitoista, mutta mielestäni vasta nyt tarpeeksi kypsä matkalle. Minua karmi ajatus pienestä seitsemänvuotiaasta jonkin tason 5. Squirtlen kanssa keskellä pimeää metsää, jossa kohta jotkut Mightyenat repivät hänet kappaleiksi! Ei siinä vaiheessa enää Squirtle auta. Onneksi Arcanine on suuri, vahva ja suojeleva. Se Caterpie olisi muuten varmaan jo murhannut minut.

Kun polku oli ohittanut muutamat kalliot ja pienet metsiköt, saavuimme jollekin kummulle. Sieltä pystyin näkemään monen kilometrin päähän! Laskevan auringon kultaiset säteet tuntuivat lempeiltä ja houkuttelevilta maisemassa. Illan hämärässä pystyin näkemään valoa kaukana. Mikä se oli? Se oli Rénen Pokécenterin kyltti!
"Olemme pian perillä!" hihkaisin Arcaninelle, joka näytti tyytyväiseltä, vaikkei ollutkaan päivän kävelystä yhtä puhki kuin minä. Yllättäen kuulin takaani askelia. Se oli nuori poika.
"Hei! Sinäkin olet kouluttaja! Haastan sinut pokémon-otteluun!" Hän huusi.
"Mitä..? Miksi? Olen juuri matkalla Rénen kylään...olen aika väsynyt!"
"Jos voitat, saat minulta kymmenen euroa!"
Poika vaikutti todella itsevarmalta, mutta kilpailuhenkeni syttyi siinä samassa. Arcanine pudisteli päätään. Taas sitä mennään, se varmaan ajatteli.
"Tule, Pidgeotto!" poika huusi innoissaan, kun suuri lintu lennähti poképallosta ilmaan.

//jatkoa taistolle tulossa pian :))

Vastaus:

12 kp:ta!

-Firefly 15.5.2019

Nimi: Firefly

15.05.2019 17:43
Cecilie Wolfhart - Village Roselake - tarina nro.1


Astelin päättäväisenä kylttien ohi. "Ethan Collins", niin postilaatikossa luki. Tänne minun olisi mentävä, jos tahtoisin aloittaa matkani pokémonkouluttajana. Arcanine käveli rauhallisena perässäni, katsellen kiinnostuneena ympärilleen. Välillemme syntyi hetken katsekontakti, ja silitin rauhoittavasti suuren pokémonin otsaa.
"Kaikki hyvin."
Koputin oveen, ja astuin heti sen jälkeen sisälle. Laboratorio oli avara, vaikka kyseessä oli vain ensimmäinen monista tiloista. Nuori mies huoneen perällä hätkähti ja kääntyi ympäri. Säikähdys hälveni, kun hän tunnisti minut.
"Cecilie!" hän huudahti iloisena.
"Oletko viimein päättänyt lähteä matkallesi?"
"Olen", vastasin päättäväisenä. Samaan aikaan Arcanine astui valppain askelin ovesta. Lyhyt mies hätkähti jälleen sen nähdessään, nyt en kyllä tiennyt oliko se pelkoa vai hämmästystä.
"Tämäkö on se Arcanine, josta puhuit?" hän kysyi häkellyksissään.
"Jep. Toista yhtä ihanaa ei ole", totesin.
"Se on suuri, hyvin kasvatettu ja rauhallinen...aivan ilman poképalloa eikö niin?"
"Niin. Löysin sen pienenä. Silloin sekin oli vielä pieni Growlithe. Olin eksynyt metsään, jossa tapasin sen. Se saattoi minut kotiin ja sitten jäi. Se on paras ystäväni."
"Onko Arcanine valmis tähän?" herra Collins kysyi ojentaen poképalloa minulle.
"Niin se sanoo. Se ei tosin pidä siitä, että sitä pidetään siellä. Se saa muuten kulkea vapaana kanssani. Mutta poképallo on tärkeä siksi, jos joskus sattuu jotain ja se pitää saada nopeasti turvaan."
"Totta", professori vastasi. Otin pallon hänen kädestään.
"Oletko valmis Arcanine?" kysyin ja kohotin palloa pokémonia kohti. Se nyökkäsi, ja tökkäisi lempeästi palloa. Pallo avautui, ja kaikki muuttui punaiseksi valoksi, kun Arcanine meni palloon sisään. Pallo putosi kolahtaen labran lattialle. Katselin hetken vilkkuvaa punaista valoa. Kevyt hiki valui otsalleni. Entä jos se ei pysyisi pallossa? Entä jos se ei oikeasti haluaisi sitä? Sitten vilkkuminen sammui.
"Onneksi olkoon. Onnistuit", professori huokaisi helpotuksesta. Hymyilin ja poimin pallon maasta, päästäen samalla Arcaninen takaisin vapauteen. Se ilmestyi takaisin huoneeseen ja nuolaisi minua iloisena.
"Olet siis varma, ettet ota aloituspokémonia?"
"En tarvitse. Arcanine on aloituspokémonini. Ja se on sen lisäksi vahvempi ja kiltimpi kuin yksikään pokémoneistasi", naurahdin.
"Se taitaa olla totta", professori hymyili.
"No tässä kumminkin pokédex, Rosalinin kartta kokonaisuudessaan, sekä tietysti yksi tyhjä pallo. Älä sekoita sitä Arcaninen palloon. Matkasi voi alkaa nyt. Tsemppiä!"

Olin huoneessani kotona pakkaamassa reppua. Arcanine odotti alakerran olohuoneessa. Mitä tarvitsen mukaani? Kotiin saattaa olla pitkä matka. Tietysti kartan, pokédexin ja pallot, Arcaninen on tuossa sisätaskussa...vesipullon, rahaa...kartan mukaan reitin varrella on paljon pokécentereitä ja kaupunkeja. Sieltä pitäisi löytyä aina yösija...puhelin jotta voin soittaa kotiin...passi tietysti! Hieman säilyvää varaevästä ja ruokaa Arcaninelle...Arcaninen Soothe Bell! Se tulee surulliseksi jos unohtaa sen. Vähän varavaatteita, Pokécentereissä ne voi pestä...
Suljin repun ja nostin sen selkääni. Astelin alakertaan missä Arcanine tervehti minua iloisin haukahduksin. Hyvästelin vielä äitini, ja lupasin soittaa hänelle ainakin kolme kertaa viikossa. Sitten sidoin Soothe Bellin Arcaninen kaulaan ja astuimme ulos. Tästä alkaisi uusi matkamme.

Vastaus:

7 kp:ta!

-Firefly 15.5.2019

©2019 Rosalin - suntuubi.com